Kaisu Ohra-aho

Fysioterapeutti AMK, NLP-trainer, Valmentaja, Kliininen hypnoterapeutti, fysiopilatesohjaaja

Olen työskennellyt alalla vuodesta 1988 lähtien ja kiinnostukseni psykofyysiseen lähestymistapaan ihmisten kanssa työskennellessä syntyi jo tuolloin. Urani alkuvaiheessa kiinnostukseni suuntautui pääasiassa ihmisen neurologisiin ongelmiin, mutta myöhemmin urani edetessä tuki-ja liikuntaelinongelmat kiinnostivat minua yhä enenevissä määrin ja päätin perehtyä niihin.

Suurin kiinnostuksen kohteeni on kuitenkin ollut ihminen; toiminta, ajattelu, tunteet ja taidot. Ihmisen kyvyt ja se ajattelunvoima, jolla ihmisen taidot saadaan aktivoitua eri kuntoutumisen vaiheissa, on mielestäni kiehtovaa. Niinpä vähitellen aloin yhdistää fysioterapeutin taitokoulutustani ajatteluun ja muuhun korjaavaan toimintaan. Tämän oivalluksen myötä olen jatkokouluttanut itseäni ja osallistunut moniin menetelmällisiin koulutuksiin kehon ja mielen hoitoon liittyen. Olen perehtynyt tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja kuntoutukseen sekä vuorovaikutustaitoihin ja kehollisuuteen suorittamalla mm. kotona kehossa-, akupunktio-, mindfullness-, mentalisaatio- ja NLP-koulutuksia.

Asiakkaan kanssa yhdessä ongelmiin perehtyminen sekä ratkaisujen esiin houkuttelu ja löytäminen eri menetelmiä hyödyntämällä ohjaa helposti asiakastani kohti omaa kuntoutumistaan tai oman itsensä näköistä elämää. Kaikille asiakasryhmilleni yhteistä on se, että uteliaasti lähdemme tutkimaan asiaa, laajennamme näkökulmaa, poistamme rajoitteita ja löydämme jotain ihan uutta. Uusia ajatuksia ja uusia tunteita sekä uutta toimintaa ja uusia käytösmalleja. Harjoitellemme niitä yhdessä ja varmistamme, että muutos on hyväksi sinulle.

kaisu@vaivatonverkkovalmennus.fi
0400 986 200